Helki Marita


ARVO TAI AMMATTI
Hallinnollinen koordinaattori

SEURAKUNTA
Espoonlahden seurakunta






Hiippakuntavaltuusto ehdokasnumero     28

Henkilökuva

Olen Espoon Soukassa asuva 65-vuotias luottamushenkilö. Olen toiminut sekä seurakuntaneuvostossa että kirkkovaltuustossa. Olen myös vapaaehtoisena mukana sekä lähetystyön että aikuistyön toiminnassa.  Jäin eläkkeelle noin vuosi sitten. Hallinnollisena koordinaattorina työskentelin taloushallintoon ja kehitysyhteistyöhön liittyvissä tehtävissä. Mieheni on tilitoimistoyrittäjä. Harrastan liikuntaa ja mökkeilyä. Luonto on minulle tärkeä.

Seurakunnan tulee toimia keskinäisessä kunnioituksessa. Jumalan hyvä sanoma Jeesuksesta Kristuksesta on kaikkia varten. Tehtävämme on välittää tätä ilosanomaa ja rakentaa yhteyttä sekä Jumalaan että lähimmäisiin.  Haluan olla mukana kirkkoa rakentamassa, erityisesti tilanteessa, jossa kirkolla on isoja haasteita mm. jäsenyyteen ja talouteen liittyvissä asioissa. Kirkolla tulee olla kykyä uudistua toiminnoissaan, nähdä kunkin ajan painopisteasiat sekä samalla sopeuttaa toimintansa ja resurssinsa talouden asettamiin rajoihin. Evankeliumin, hyvän sanoman tulee olla kaiken toiminnan perustana aikojenkin muuttuessa.  Evankeliumi on kirkon aarre, josta on tärkeää pitää kiinni.